Viime viikon maanantaina oli tämän kesän viimeiset paimennukset ja täytyy todeta, että kateus toimii aina. Annoin nimittäin Heron koittaa kahden vuoden tauon jälkeen, ja se osoitti jopa kykyjä! Teki flänkkejä (joskin hieman keinuhevosmaisesti), vähän kuljetusta, haki karkureita ja sen sellaista. Eli olihan se vaisto siellä jossain, kun vähän kaiveli - ei tosin samoissa määrin, mitä Spiritillä, mutta kuitenkin! Spirit suoriutui omista tehtävistään täydellisesti, eikä jumittanut lainkaan! Teki hienoja flänkkejä molempiin suuntiin - ahtaistakin väleistä, ajoi loistavasti jne. Odotan innolla jo ensi kesää! Spirit on osoittanut erinomaiseksi lammaskoiran aluksi ja silmän käyttökin on vähentynyt huomattavasti. Olen niiiin tyytyväinen.
Hero kävi viime viikonloppuna surullisen kuuluisissa agilityn seuramestiksissä. Tutustuin nimittäin rataan väärin (ohjasin viimeisen putken väärästä päästä?!!). Herolla selkeästi nopein aika, joten ai että kun otti päähän omat töpeksimiset taas! Otin radan vielä kisan jälkeen uudestaan - ohjaten putken niin kuin kuuluu - ja jälleen kerran monta sekuntia nopeampi aika kuin voittajalla. Noh, ensi vuonna sitten uudestaan...
Spiritin ensimmäiset juoksut ovat nyt ohi. Täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin Hero suoriutui tästä ajasta. Pystyin pitämään koiria vapaana aina, kun olin itse läsnä, eikä muutenkaan sen suurempia "ongelmia", vaikka Hero kova naistenmies onkin.
Spirit mitattiin eilen lavan kärjestä ja tulos: 48 cm!! Joten säkäkorkeus tuosta noin 1-1,5 cm korkeampi. Juuri täydellinen :)
Paimennuskuvat: Johanna Stauffer
In English
Last Monday we were herding for the last time this summer and I must say jealousy always works. I let Hero try after 2 years' break and he showed much more interest than last time! He was pretty okay actually. So the instinct is there! Spirit did just perfect, didn't got stuck at all with her eye and managed all the tasks perfectly! She has a huge potential despite her young age and I cannot wait to see what she's like next summer. Sooo satisfied.
Last weekend I was at the Agility Club Championchips with Hero. I got to know to the course wrong and lead the last tunnel from the wrong head??! Stupid me. Hero had clearly the fastest time - also on that course I did after the competition leading the tunnel correct. Well, new try next year...
Spirit just had her first period and I'm so proud of Hero how well he managed the time - even though he's a quite ladies' man. I could easily keep the dogs free at the house when I was present. No big difficulties at all. Let's hope it will stay like this in the future too!
Spirit was measured yesterday and the result was: 48 cm (measuring from the shoulder blades)!! So at the withers she must be 1-1,5 cm's higher. Means perfect :)
Herding photos: Johanna Stauffer
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti